Bändit panostavat tällä hetkellä rahallisesti eniten kappaleen miksaukseen ja mahdollisesti rumpuäänityksiin. Kielisoittimet ja laulut äänitetään useimmiten kotona omalla kalustolla ilman aikataulupaineita.
Saan jatkuvasti miksattavaksi kitararaitoja, jotka on äänitetty DI:nä ja soundi saa lopullisen muotonsa vasta miksausprosessissa. Tämä on useimmiten oikein toimiva työtapa, joskin monissa tapauksissa äänitettyjen DI-raitojen laadussa voisi olla parantamisen varaa. Olen alle kerännyt muutamia vinkkejä, joilla onnistut kitararaitojen äänittämisessä kotona ja edesautat mahdollisimman hyvän miksauksen aikaansaamista.
Kitaran säädöt kuntoon
Jokaisen kitaristin olisi hyvä opetella tekemään kitaralle perussäätäminen. Kitarasoundilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä, jos soitinta ei meinaa saada vireeseen tai kielet/kelluva talla rämisee merkittävästi soittosuorituksen aikana. Myös soittosuoritus paranee, jos kitara on mukavan tuntuinen soittaa ja kielet sopivalla korkeudella. Jos et osaa tehdä soittimen säätöä itse, niin suosittelen vahvasti käyttämään soittimet soitinhuoltajalla ennen äänityksiä.
Tässä on video asioista, jotka voit hyvin tehdä itse.
Intonaatio
Hienovireen eli intonaation säätö on ehkä tärkein yksittäinen asia, joka kannattaa laittaa kuntoon ennen äänittämistä. Idea on, että yrität saada kitaran soimaan vireisesti mahdollisimman laaja-alaisesti koko kaulan alueelta. Teoriassa tämä on mahdoton tehtävä, mutta aika lähelle hyvää kompromissia voi päästä suht helpolla. Intonaation säätämiseen löytyy vinkkejä yllä linkatusta videosta.
Elektroniikan tsekkaus
Puhdas häiriötön kitarasignaali on avainasemassa, kun äänitetään DI-kitaroita, joita tullaan re-amppaamaan myöhemmin. Ennen äänittämistä on hyvä käydä lävitse kaikki kitaran elektroniikat (potikat, switchit ja jakit) ja varmistaa, että kaikissa kolvaukset on hyvin paikallaan. Potikoihin kannattaa suihkuttaa elektronisille laitteille suunniteltua puhdistussprayta.
Maadoitus on myös hyvä tarkistaa ennen äänitystä. Tähän hyvä keino on laittaa piuha kiinni kitaravahvistimeen/mallintimeen ja ottaa kaikki noisegatet pois päältä. Jos särösoundilla on kuultavissa iso taustabrummi, joka häviää, kun kosket kitaran elektroniikkaa, niin se on yleensä merkki, että maadoitus on jossain kohdin irronnut. Kun signaali on kitaran elektroniikan puolesta kunnossa, on soundi helppo jälkikäteen muokata miksausvaiheessa.
Monitorointi
Monitorointi on parempi tehdä äänitysvaiheessa ilman noisegatea, koska tuolloin soittaja keskittyy tekemään pysäytykset ja tauot puhtaammin. Vaikka tauot myöhemmin editoitaisiin digitaaliseksi hiljaisuudeksi, niin ne kuulostavat luontevammilta, jos ne on soitettu tiukasti.
Vireisyys
Jotta kitarat saisi soitettua mahdollisimman vireessä suhteessa muuhun materiaaliin kannattaa myös taustanauhan raitojen balanssia säätää lähemmäs lopullista tasoa. Eli kitaroita ei kannata välttämättä monitoroida liian lujalla, koska tuolloin ei välttämättä kuule kitaroiden virettä suhteessa bassoon yms. muihin soittimiin kunnolla. Yksi hyvä keino tarkastaa virettä on ohjelmoida biisin sointuvaihdosten mukana kulkeva syntikkapadi, jota aina välillä kuuntelee kitaroiden ja basson rinnalla.
Kitaran voi virittää muutamalla eri lähestymistavalla. Yleisin tapa on virittää avoimet kielet tarkasti vireeseen ja luottaa siihen, että intonaation on sen verran lähellä ympäri kaulaa, että tämä riittää. Toinen tapa on virittää tarkasti tiettyyn riffissä esiintyvään sointuun ja tämä on hyvä keino varsinkin silloin jos riffi menee hyvin korkealta otelaudalla. Kolmas tapa on eräänlainen välimalli näistä kahdesta, eli jos riffissä ei ole avoimia kieliä, niin voit tarkistaa jokaisen kielen vireen 5. nauhan kohdalta ja tämä on useasti riittävän lähellä olettaen, että kitaran intonaatiot on säädetty hyvin kohdilleen.
Kitaroita äänittäessä vireen tarkastaminen säännöllisesti on erittäin tärkeää, sillä joskus korva voi pidemmissä sessioissa väsyä ja epävireisyydelle voi tulla kuuroksi. Tämän takia kannattaa pitää kitaraäänityssessiot suht lyhyinä (maksimissaan 1 h kerralla ja tauko), jotta objektiivisuus hyvästä otosta säilyy. Basistin ja kitaristin kannattaa myös käyttää samaa laadukasta viritysmittaria, sillä useasti eri merkkiset ja malliset virittimet antavat hyvin erilaisia tuloksia.
Epävireinen soittaja?
Vaikka intonaatio olisi kohdillaan ja kitaraa viritettäisiin tasaisesti läpi session, joskus kitarat siltikin kuulostavat hieman epävireisiltä. Tähän on yleisimmin syynä itse soittaja. Useimmat kitaristit tuppaavat puristamaan kieliä liian kovaa vasemmalla kädellä tai vahingossa bendaamaan yksittäisiä kieliä sointuotteen sisällä. Tähän ongelmaan on vain kaksi ratkaisua. Treenaaminen tai Evertune-talla. Evertunea voi suositella lähes kaikille kitaroita aktiivisesti äänittävälle, sillä se säästää merkittävästi aikaa. Varsinkin matalissa vireissä Evertune on äärimmäisen kätevä kapistus.
Jos kitarassa ei kuitenkaan ole evertune-tallaa, niin äänityksissä kannattaa suosia kiinteätallaista kitaraa. Kelluvan tallan saa nimittäin helposti epävireeseen pelkästään painamalla oikealla kädellä tallaa liikaa. Jos äänität komppeja kelluvalla tallalla, niin aikaa säästääkseen tallan voi aina blokata, jotta talla ei saa painettua vahingossa ylävireeseen. Useisiin kelluvatallaisiin kitaroihin on mahdollista asentaa Tremol-No-tyyppinen modaus (kuva1) , jolla kitaran saa kätevästi kelluvasta tilasta kiinteään ja päinvastoin.
Oton tiukkuus
Hyvän vireisyyden lisäksi toinen lähes yhtä tärkeä asia lopputuloksen kannalta on saada soittajasta irti mahdollisimman hyvä soittosuoritus. Mikään kitaravahvistin/mallinnus ei paikkaa löysästi soitettuja kitaraosioita. Rytminen lukittuminen rumpujen ja basson kanssa saa kokonaisuuden alakerran soimaan nätisti. Käytä siis kitaroiden äänittämiseen niin paljon aikaa, kun vain tarvitset, sillä se vaiva maksaa itsensä lopputuloksessa moninkertaisena takaisin.
Soittajasta on siis tärkeää puristaa paras mahdollinen suoritus nauhalle ja sen jälkeen raitoja voidaan vielä editoida, jos siihen on tarvetta. Äänitä kuitenkin aina sillä mentaliteetilla, että editointia ei tarvitsisi tehdä ollenkaan.
Kielten demppaus
Hyvä kitaristi saa kitarasta soimaan kerrallaan vain tietyt halutut kielet ja taustalle ei jää muita kieliä turhaan humisemaan. Äänityksissä voi kuitenkin aikaa säästääkseen käyttää erilaisia demppejä, joilla blokata muut, kuin soivat kielet pois pelistä. Fret Wrap (kuva 2) onkin hyvä sijoitus jokaiselle kitaroita itsekseen äänittävälle. Yksi hyvä työkalu kielten demppaamiseen on mikrokuituliina. Mikrokuituliinasta voi leikellä erikokoisia paloja, joita voi luovasti käyttää kielten demppaamiseen.
Kitaran kielen soiva osa ei ole myöskään ainut, joka resonoi soittosuorituksen aikana. Kielet resonoivat myös lavan puolelta satulan takaa ja tämä kohta kannattaakin dempata esimerkiksi maalarinteipillä (kuva 3). Tämä auttaa varsinkin tiukkojen tauotusten äänittämistä. Jos kitarassa on jonkinlainen kelluva talla, niin myös kitaran takapuolelta löytyvä jousisto on hyvä dempata vaikkapa käsipyyhepareilla (kuva 4), jotta jouset eivät turhaan jää resonoimaan taustalle.
Kielten ja koneiston demppaaminen ei oikeasti ole mikään pikku juttu, jos halutaan laadukasta ja erottelevaa kitarasoundia. Esimerkiksi särön määrää pystyy re-ampatessa säätämään paljon vapaammin, kun signaalissa on mahdollisimman vähän taustahuminoita ja enemmän hyötyääntä.
Basson äänittämisestä
Bassoja äänitettäessä on hyvä olla mielessä alusta alkaen minkälaista loppusoundia ollaan hakemassa. Isoin soundiin vaikuttava tekijä on se, soitetaanko bassoa sormilla vai plektralla. Jos haluat kappaleesi miksauseen läpileikkaavan kolisevan bassosoundin, niin se on huomattavasti helpompi saada aikaiseksi, jos soitat bassot plektralla. Sormillakin voidaan saada aikaan hyvä kolina/särösoundi, mutta se vaatii basistilta enemmän osaamista ja kokemusta. Bassosoundia olisi hyvä monitoroida lähelle sellaisella soundilla, kuin se halutaan loppumiksauksessa soivan.
Toinen iso bassosoundiin vaikuttava tekijä on basso itsessään. Tietyissä bassoissa on luonnostaan hyvin koliseva soundi ja näitä on aina helpompi muokata rock/metalli-kontekstiin sopivaksi. Joistakin bassoista tämä läpileikkaavuus uupuu taas kokonaan, joten valitse soitin aina genren mukaisesti.
Tarvitsetko DI-boxia?
Useimmat kotiäänittäjät omistavat äänikortin, jossa on ns. Hi-Z- input, johon kitaran voi liittää suoraan. Tällöin et välttämättä tarvitse DI-boxia. Tarkasta äänikortin asetuksista, että sisääntulo on varmasti Hi-Z moodissa, eikä linjasisääntulona. Jos äänität kitaraa tietämättäsi linjasisääntuloon, niin signaalista jää uupumaan taajuuksia ja signal to noise-ratio on huono.
DI-boxin käytössä on kuitenkin muutamia etuja verrattuna Hi-Z- sisääntuloon. Kaikista DI-boxeista löytyy ground lift, jolla saa joissain tapauksissa ratkaistua maalenkkiongelmia, joita ilmenee useissa rakennuksissa. Jos äänität useampaa instrumenttia, niin DI-boxista löytyvä padi on kätevä toiminto jos eri soittimien outputit vaihtelee merkittävästi. Esimerkiksi, jos äänität kitaraa ja bassoa rinnakkain monesti bassosta tuleva signaali on voimakkaampi, kuin kitaran. Tällöin bassoa äänitettäessä voit laittaa DI-boxista padin päälle, joka vaimentaa signaalia jolloin sinun ei tarvitse koskea äänikortin input gainiin. Tämän jälkeen, kun palaat taas äänittämään kitaraa, niin nappaat vain padin pois päältä
Toinen DI-boxin hyvä ominaisuus on mahdollisuus splitata signaali kahteen. Jos käytät äänittämiseen digitaalista mallinninta (Quad Cortex, Axe-Fx, Helix), niin voit jakaa signaalin kahtia ja äänittää samaan aikaan pelkän kuivan signaalin, sekä mallinnetun signaalin. Useimmissa mallintimissa on mahdollisuus tehdä tämä splittaus myös sisäisesti, mutta suurin osa äänittäjistä käyttää tähän kuitenkin erillista DI-boxia.
Input Gain
Kun äänität DI-kitarasignaalia on tärkeä tarkastaa, että signaali ei mene digitaalisesti särölle äänikortin sisääntulossa. Gaini tulisi asettaa niin, että kun isket ison barresoinnun kovaa, niin tuolloin headroomia jäisi vielä muutama desibeli. Vältä gainaamasta signaalia aivan äärirajoille, sillä nykyisten äänikorttien kohinatasot ovat niin pieniä, että signaalia pystytään gainaamaan jälkikäteen re-amppauksessa ilman ongelmia.
Uudet kielet
Iso osa laadukasta kitarasoundia modernilla äänitteellä on sointi ja kirkkaus, joka saadaan aikaiseksi vain käyttämällä tuoreita kieliä. Kielet tulisi vaihtaa samana päivänä tai päivää ennen äänityksiä ja niillä olisi hyvä soittaa 5-10 minuuttia, jotta ne alkavat pysyä hyvin vireessä. Tämän jälkeen suosittelen vaihtamaan uudet kielet jokaiselle äänityspäivälle. Päivän jälkeen kieliä ei kannata kuitenkaan heittää roskiin, sillä ne ovat kuitenkin hyvin vähän käytetyt. Itse rullaan kielet äänityspäivän jälkeen takaisin pakettiin ja käytän niitä jatkossa kotisoittelussa ja treeneissä.
Jos budjetti on tiukka, niin yksi tapa saada kielistä taas lähemmäs uuden kuuloiset on puhdistaa ne säännöllisesti isopropyylialkoholilla, josta saa ostettua apteekista. Tämä vinkki on peräisin Anssi Kipon kirjoituksesta Astia Studion nettisivuilla (Linkki alhaalla).
Tuplaukset/Quad-tracking
Modernissa kitaraproduktiossa on tapana tuplata kaikki komppikitararaidat stereoksi. Tämä on hyvä tehdä silloinkin, kun ajatuksena on, että komppikitara tulisi vain toiselta puolelta lopullisessa miksauksessa. Toisen kitaran saa aina helposti mutelle, mutta yhdestä otosta on hyvin vaikea saada aikaiseksi tuplatun tuntuista jälkikäteen. Voit kokeilla myös triplata (LCR) kitaroita tiettyihin kohtiin (introt, kertosäkeet), jotka haluat pomppaavaan esille muista kappaleen osioista.
Quad-tracking, eli ns. tuplastereona äänittäminen on myös yksi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista riffiä kohden äänitetään 4 ottoa, joista muodostuu kaksi stereoparia. Quad-tracking on työlästä äänittää, joten kannattaa aina etukäteen miettiä kannattaako sitä tehdä. Tällä tavoin äänitetyt kitarat tekevät kitaravallista tiheämmän kuuloisen (enemmän wall of sound) ja tietyissä genreissä se tuo eräänlaista massiivisuutta, jota on vaikea yhdellä stereoparilla saavuttaa. Sen huono puoli on se, että kitarasoundista häviää tietynlainen atakki ja jos materiaali on monimutkaista se vaatii soittajalta erityisen hyvää soittotatsia.
Hyvä piuha
Äänityksiä varten olisi hyvä hommata laadukas instrumenttikaapeli, jota käyttää ainoastaan äänitystilanteessa. Tämä kaapeli ei siis kulje mukana treeneissä tai keikoilla. Piuhan tulisi olla vain sen pituinen, kuin on tarpeen ja lähtökohtaisesti voi sanoa, että mitä kalliimpi sen parempi. Minimoi myös signaaliketjun kaapeleiden (ja laitteiden) määrä, eli jos käytät äänittämisessä vaikka pedaalilautaa, niin ota käyttöön kerralla vain ne pedaalit, joita kukin osa tarvitsee. Esim. jos äänität komppikitararaitoja, niin et tarvitse pedaalilaudasta todennäköisesti, kuin viritintä ja mahdollisesti booster-pedaalia.
