Vaikka itse aina suosittelenkin äänittämään rummut ammattilaisen toimesta studiolla, niin se ei tarkoita etteikö treenikämpällä/kotona/mökillä äänitetyt rumpuraidat voisi olla aivan toimiva vaihtoehto monessakin projektissa. Äänityskaluston hintataso on tullut tasaisesti alaspäin vuosien varrella ja loppupeleissä rumpujen taltioimiseen ei tarvita aivan tuhottomasti kanavia. Tässä kirjoituksessa annan koottuja ja hyväksi koettuja vinkkejä rumpujen äänittämiseen itsenäisesti kotiäänittäjän kalustolla.
Kanavamäärä/Äänikortti
Moderni tapa äänittää rumpuja on äänittää jokainen rumpu/pelti erikseen ns. lähimikityksellä, jonka lisäksi käytetään erilaisia stereo/mono-tilamikityksiä sekä overhead mikitystä. Tällöin kanavamäärä kasvaa jo suht pienelläkin rumpusetillä helposti yli kahdenkymmenen. Kotiäänittäjällä useasti ei kuitenkaan ole käytössä näin montaa kanavainputtia äänikortissa, joten jonkinlaista priorisointia on harrastettava.
Rumpusetin koko siis vaikuttaa kanavamääriin, joten mieti etukäteen mitä voisit setistä tarpeen tullen karsia. Vähemmän instrumenttejä sisältävä rumpusetti on muutenkin helpompi mikittää, sillä pääset mikkiständien kanssa helpommin rumpujen lähelle. Eli jos kanavamäärät ovat rajalliset, niin karsi ylimääräiset lattiatomit ja efektipellit pois setistä, jos ne eivät aivan erityisen isossa roolissa lopputuloksen kannalta ole.
Useimmista kotiäänittäjän äänikorteista löytyy 8 mikrofoniesivahvistinta ja mahdollisuus laajentaa kanavia ADAT:in avulla. 8 raitaa on aikalailla minimi, jolla pääsee vielä maaliin asti pienen rumpusetin kanssa.
Mitä mikittää?
Tärkeimmät äänitettävät kanavat rummuissa on basari, snare (top ja bottom) ja overheadit (stereo). Jos kanavamäärät ovat rajalliset, niin pelkkä snaren yläkalvon mikitys riittää. Näiden jälkeen mikitetään tomit lähimikityksellä, joka perinteisessä rumpusetissä tarkoittaa kolmea kanavaa (RT1, RT2 ja FT). Seuraavaksi tärkeintä on mikittää rumputila joko mono- tai stereomikityksellä. Vasta näiden kanavien jälkeen kannattaa uhrata inputteja peltien lähimikitykseen. Yleensä suosittelen käyttämään jäljellä olevat kanavat prioriteettijärjestyksessä ride, hi-hat, crashit ja viimeisenä efektipellit (china, stack, splash).
Mikrofonit
Rumpusetin taltioimiseen tarvitset kasan mikrofoneja ja niiden valinta ja sijoittelu kannattaa miettiä etukäteen. Lähimikit ovat yleensä dynaamisia mikrofoneja, sillä ne kestävät paremmin mahdollista kapulan vahinko-osumaa. Overhead-mikit on lähes aina kondensaattorimikrofoneja ja itse suosin laajakalvoisia, joskin pienikalvoiset toimivat hyvin myöskin. Tilamikkeinä voi käyttää periaatteessa mitä tahansa mikrofonityyppiä.
Virvelille takuuvarma valinta on Shuren SM57. Basarille voi vähän genrestä riippuen käyttää esimerkiksi AKG D112, Shure Beta52 tai vaikka Audix D6-mikrofonia. Tomeille käteviä valintoja on klipsimikit (esim. Sennheiser e604), mutta yleisin tomimikrofoni kautta aikojen on Sennheiserin MD421. Overheadeiksi kelpaa periaatteessa mikä tahansa laadukas pari kondensaattorimikrofoneja (AKG C414, Shure SM81, Neumann TLM 102). Tilamikkeinä voisi suositella vaikkapa jotain nauhamikrofoneja (t.bone RB500) niiden pehmeän yläkerran vuoksi. Nauhamikkien kanssa pitää vain olla tarkkana, ettei syötä niille phantom-virtaa äänikortista, sillä se saattaa hajottaa mikrofonin.
Jos et omista isoa kasaa mikrofoneja, niin hyvä keino saada laadukkuuta tekemiseen on vuokrata mikrofonit äänityksiä varten. Jotkin studiot tai musakaupat tarjoavat mikkejä vuokralle järkevään hintaan.
Rumpujen valinta
Rumpujen koko ja malli vaikuttaa hyvin paljon soitettavuuteen ja soundiin, joten mieti etukäteen, että setti on genreen sopiva. Rockissa käytetään suht isoja tomeja ja basaria, kun taas jazzissa päinvastoin.
Jos et omista esimerkiksi laadukasta virveliä, niin sellaisen voi myös vuokrata äänityksiä varten.
Snaren mikitys
Snaren lähimikityksessä yksi suurin tavoite on saada taltioitua mahdollisimman paljon itse rumpua ja mahdollisimman vähän peltejä. Hi-hatin vuoto snaremikkiin on yleisin eteen tuleva ongelma miksauksessa ja vaikka haikkaa ei täysin snarekanavasta pois saakkaan, sen sointi halutaan kuitenkin minimoida. Osoita virvelin mikrofoni siis aina mahdollisimman pois päin haikasta, sillä herttakuvioiset mikrofonit kuulevat hyvin huonosti taaksepäin. Voit myös askarrella vanhasta vaahtomuovipatjasta kiekon, jonka keskelle tehdään pieni reikä ja jonka läpi virvelimikki pujotetaan. Tämä auttaa pienentämään haikasta tulevaa vuotoa entisestään.
Snaremikin kohdistaminen, etäisyys ja kulma vaikuttavat paljon tallentuvaan soundiin. Pääsääntö on, että mitä jyrkempi kulma, sen enemmän soundiin tulee alakertaa. Yksi hyvä keino on suunnata mikrofoni suoraan keskelle virvelin kalvoa niin, että mikrofonin etureina on kantin kohdalla (kuva 1). Mitä lähempänä mikki on itse virveliä, sen enemmän hyötyääntä tallentuu, mutta tällöin soundi voi mennä myös hieman tukkoiseksi varsinkin, jos mikrofonin kulma on jyrkkä suhteessa virveliin. Jokainen snare on yksilö, joten kokeile rohkeasti muuntaa mikrofonin kulmaa ja etäisyyttä, jotta saat tasapainoisen soundin.
Basarin mikitys
Basarin mikittäminen on hyvin pitkälti genrekohtaista. Rockissa ja metallissa basariin haetaan selkeää napsua, koska sen täytyy kilpailla tilasta särökitaroiden kanssa lopullisessa miksauksessa. Tämä saavutetaan asettamalla mikrofoni lähelle lyöntikalvoa basarin sisään. Mitä lähemmäs kalvoa menet, sen enempi napsua. Mikrofonin tulisi osoittaa siihen kohtaa, mihin nuija osuu lyöntikalvossa.
Jos mikitetty basari kuulostaa vaihevirheiseltä koripallon pompulta, niin voit kokeilla sijoittaa basarin lattialle jotain ääntä imevää materiaalia kuten vaahtomuovia tai tyynyn. Tyynyllä pystyy myös kontrolloimaan basarin soinnin pituutta kätevästi.
Popissa ja varsinkaan jazzissa napsua ei välttämättä niin paljon kaivata, joten sijoita tuolloin mikrofoni lähemmäs etukalvoa tai jopa basarin ulkopuolelle. Toki mitä kauemmas mikrofonin viet basarin ulkopuolella, sen enemmän taltioit muuta rumpusettiä, kuten peltejä. Basarin sisäpuolella mikittämiseen käytetään usein dynaamisia mikrofoneja ja ulkopuolella näkee useasti käytettävän laajakalvoisia kondensaattorimikkejä.
Tomien mikitys
Tomien mikittäminen on melko yksinkertaista. Sama perussääntö pätee, kuin virvelin mikityksessä, eli mitä jyrkemmällä kulmalla suuntaat mikrofonin kohti tomin kalvoa, sen enemmän alakertaa tallennat. Yritä suunnata mikrofonit mahdollisimman pois päin lähimmästä symbaalista, jotta peltivuoto saadaan minimoitua.
Overhead-mikitys
Rumpujen mikittämisessä varmasti hankalin elementti saada kohdilleen ovat overheadit. Overheadien pääasiallinen tehtävä on taltioida rumpusetin peltiosasto mahdollisimman kattavasti. Tottakai ovearheadit ovat myös isossa roolissa virveli- ja tomisoundien muodostumisessa. Overheadit äänitetään yleensä stereona AB-parina, mutta XY- ja ORTF-mikitykset ovat myös oikein toimivia tapoja. Jos rumpusetti on erityisen leveä, niin voit lisätä keskelle myös mono-overheadin.
Kun asettelet overheadeja paikoilleen tavoitteena on saada crashit, hihat ja ride kuulumaan melko samalla voimakkuudella, mutta samaan aikaan molempien mikkien etäisyys tulisi olla sama virvelin keskikohdasta. Tämä tuo aina pientä lisähaastetta mikkien asetteluun ja tämän takia jokaisen rumpusetin overheadit tulevat olemaan eri kohdassa. Etäisyys virveliin tulisi olla sama, jotta stereokuva ja vaiheistus saadaan pysymään eheänä. Aseta molempien mikrofonien gain äänikortissa niin, että kun lyöt snarea kovaa kanttiin, sinulle jäisi vielä 3-4 db headroomia. Näin ollen signaali ei mene vahingossakaan särölle äänikortissa ja jos virveli on täysin samalla voimakkuudella molemmissa kanavissa, virveli tulee stereokuvassa myös mahdollisimman keskelle.
Mikrofonien etäisyys rumpusetistä vaikuttaa paljon kokonaissoundiin. Mitä matalammalla overheadit ovat, sen enemmän transientteja tallentuu ja mikeistä tulee enemmän peltien lähimikkien kaltainen. Mitä korkeammalle taas nostat overheadeja, sen enemmän tallennat rumpujen kokonaissoundia ja huoneen heijastumia.
Tilamikitys
Yksi hyvän rumpusoundin avain on taltioida rumpusetti erilaisilla tilamikityksillä.Pelkästään lähimikitetyt rummut kuulostavat aneemisilta ja pistemäisiltä. Jos kanavamäärä antaa periksi, niin suosittelen tekemään niin stereo- kuin mono-tilamikityksen.
Stereomikitykseen on paljon erilaisia tekniikoita, mutta jos et ole valtavan kokenut äänittäjä, niin AB-pari toimii aina. Tämä tarkoittaa siis sitä, että laitat kaksi mikrofonia (mielellään kaksi samanlaista) joko rumpusetin eteen tai taakse samaan linjaan. Jos haluat tutustua tarkemmin erilaisiin stereomikitystekniikoihin, niin sivun alhaalta liitteistä löytyy hyvä linkki aiheeseen.
Tämän lisäksi voit kokeilla lisätä vielä monotilamikityksen ja sen kanssa voi käyttää rohkeasti luovuutta. Yksi hyvä kikka on viedä mikrofoni pois äänitystilasta johonkin kaikuvaan tilaan, kuten käytävään tai vessaan. Mitä kauemmas viet tilamikin rumpusetistä sen vähemmän se syö lähimikkien potkua ja aiheuttaa vaiheongelmia. Monotilamikki viereisessä huoneessa tai vessassa saattaa yksinään kuulostaa soundiltaan huonolta, mutta kun sitä blendataan sopivasti muiden kanavien kanssa, se tuo rumpusoundiin omaperäisyyttä ja eloa. Nykyajan rumpusoundi on useasti myös hyvin samplepainotteista, joten tilamikitykset tuovat hommaan mukavasti luontaisuutta.
Uudet kalvot
Hommaa rumpuäänityksiin aina uudet kalvot ja vaihda ne päivää ennen äänityssessiota. Uusilla kalvoilla voi soitella etukäteen jonkin verran, jotta ne pysyvät äänitettäessä paremmin vireessä, mutta mitä vähempi sen parempi. Jos olet budjettitietoinen, niin voit ostaa äänityksiä varten uudet kalvot ja ottaa ne äänitysten jälkeen heti pois ja laittaa vanhat kalvot tilalle, kun jatkat treenaamista. Rumpukalvot kestävät hyväsoundisina läpi muutamien äänityssessioiden, joten voit pitää yhtä kalvosettiä varastossa tulevien äänitysten varalle.
Kalvoja on olemassa myös hyvin monenlaisia ja varsinkin lyöntikalvon valinta kannattaa tehdä genren mukaisesti.
Rumpujen vire/demppaus
Rumpujen virittäminen on äärimmäisen tärkeä asia, jos haetaan mihin tahansa genreen sopivaa rumpusoundia. Suht halpakin rumpusetti saadaan kuulostamaan miksauksessa oikein hyvältä, jos kalvot ovat tuoreet ja pöntöt hyvin vireessä. Jos pitäisi valita, niin ottaisin miksattavaksi ennemmin vähän halvemman rumpusetin, joka on hyvässä vireessä, kuin kalliin setin, joka ei soi kunnolla.
Ensimmäinen määritettävä asia on se, että kuinka korkealla vireessä virveli halutaan lopputuloksessa soivan. Jos kyseessä on balladi tai indierock-äänite, niin yleensä virveli viritetään matalaan vireeseen. Fuusiossa tai funkissa virveli saatetaan virittää erittäin korkealle. Perinteinen rock-virvelisoundi on taas jossain näiden välimaastossa. Kuuntele siis etukäteen hieman saman genren referenssejä ja päätä virvelin vire tietoisesti. Virvelin voi virittää myös levykokonaisuuden sisällä eri tavalla, jos kappaleet eroavat paljon tyyliltään. Muista kuitenkin tarkistaa virvelin virettä aina tasaisesti muutaman oton välein, jotta vire saadaan pysymään kauttaaltaan samana saman biisin aikana.
Basarin virittämiseen vaikuttaa myös paljolti äänitettävän musiikin genre. Jazzissa basari viritetään hyvin korkeaan vireeseen ja sen annetaan soida pitkään. Rockissa taas voi melkein sanoa, että mitä matalampi sen parempi. Pop on taas jossain näiden kahden välimaastossa.
Tomien kanssa voi käyttää melkeinpä samaa yleistystä, kuin basarin kanssa. Jazzissa korkealla, rockissa matalalle ja popissa välimaastoon. Tomien vireen valintaan vaikuttaa myös paljolti itse pöntöt, eli usein tietyn kokoiset tomit soivat parhaiten tietyllä taajuudella. Tune-bot (kuva 2) on erinomainen apuväline jokaiselle rumpuja äänittävälle ja jos rumpujen virittämiseen haluaa syventyä laajemmin, niin kirjoituksen alhaalta löytyy linkki, jossa neuvotaan asiaa tarkemmin.
Myös sillä kuinka pitkään rumpu soi on paljon merkitystä ja on hyvin genrekohtaista. Esimerkiksi indie rockissa on yleensä tapana dempata snare suht lyhyeksi soinniltaan. Soinnin lyhentämiseen on suunniteltu paljon erilaisia tuotteita (Moongel, Drum Honey), joita kannattaa hommata äänityksiä varten. Snaren sointia pystyy tehokkaasti lyhentämään myös leikkaamalla vanhasta snarekalvosta rinkulan (kuva 3), joka myötäilee virvelin ulkoreunoja. Monet demppaavat kalvoja myös teipillä, mutta henkilökohtaisesti en tällä tyylillä ole päässyt kovin hyvään lopputulokseen.
Vaikka joissain genreissä rummut pitääkin dempata lyhyeksi soinniltaan, niin liian usein saan miksattavaksi rumpuraitoja, jossa rumpuja on dempattu aivan liikaa. Pop/rock/metal-genreissä rumpuja ei kannata dempata lähtökohtaisesti lainkaan. Jos rummut ovat hyvässä vireessä, niin pidempi sointi tuo enemmän eloa ja alakertaa lopullisessa miksauksessa. Useimmiten esimerkiksi snaren sointi (ring) saadaan miksatessa equtettua tarpeen tullen lyhyemmäksi. Pidempi sointi antaa rummuille mahdollisuuden leikata paremmin läpi miksauksissa, joissa on paljon muuta instrumentaatiota tai vaikkapa särökitaraa.
Samplet
Kun rummut on saatu nauhalle, on hyvä tapa ottaa kaikista setin osasista samplet, joita voidaan käyttää tuomaan selkeyttä ja iskevyyttä miksauksessa. Snare on tärkein samplattava elementti ja tämän jälkeen tomit.
Snareamplen äänittäminen on hyvin yksinkertaista. Laita kaikki raidat äänittämään moniraitana ja iske snarea lujaa kanttiin 10-15 kertaa. Tämän jälkeen iske snarea kovaa keskelle 10-15 kertaa. Tämän jälkeen iske snarea keskelle medium-voimakkuudella ja viimeiseksi keskelle hiljaa. Yritä saada kaikista iskuista mahdollisimman laadukkaita. Näistä voidaan miksatessa rakentaa monikerrossample, jolla pystyy mukailemaan rumpalin alkuperäistä soittodynamiikkaa tarkasti. Huom. teknisistä syistä on tärkeää, että iskut äänitetään alkaen kovimmista iskuista kohti hiljaisia iskuja.
Jos haluat hifistellä, niin yksi hyvä kikka, joka antaa miksaajalle paljon pelivaraa muokata snaresoundia myöhemmin on samplata snare kahdella eri sointipituudella. Yksi kierros iskuja voi olla täysin demppaamaton snare ja toinen dempattu.
Tomisampleilla on mahdollista saada kaikki rumpufillit selkeästi kuuluviin miksauksessa ja niillä voidaan estää symbaalivuotojen kuuluminen loppumiksauksessa. Tomien samplaaminen toimii samalla periaatteella, mutta iskut tulevat tietenkin pelkästään keskelle ja jokaista voimakkuutta kohden riittää 5-10 iskua.
Symbaaleista voi halutessaan ottaa myös samplet, mutta niiden kohdalla riittää muutama laadukas isku per instrumentti.
